Merenjumalan riitti

Kumarrus menee taivaalle ja merelle,
mutta silmät etsivät yhä uudelleen kaukaista venettä.
Rukous menee jumalalle.
Sydän menee veneelle.
Yhden ihmisen sisällä se jakautuu kahteen paikkaan.
Pieni vene
on rajaa ylittävän ihmisen asia.
Tämä kallio on paikka,
jossa rukoillaan hänen turvallista matkaansa.
Kaikki rukoiltava on rukoiltu.
Silti sydän ei rauhoitu,
eivätkä silmät rukouksen jälkeenkään
pääse takaisin mereltä.
Loputtoman meren ja yksinäisen maan välissä
yksi rukous sitoo lähteneen
siihen, joka jäi.

Vanhinta, mitä ihminen voi
tehdä toisen puolesta,
on näin liittää kätensä yhteen.