Merenrantakylä

Rannalla muutama olkikattoinen talo istuu matalana. Kivimuuri sulkee talot syliinsä, ja lehtensä menettäneet puut ojentavat oksiaan merta kohti. Kaukana pieni vene. Se on jättänyt maan ja kulkee veden tietä. Ihmisiä ei näy. Mutta taloissa on odotuksen jälkiä, kivimuurissa on varjeltua aikaa, ja puiden kuivissa oksissa pysyy tuuli, joka on lukemattomat kerrat saattanut jonkun matkaan. Kylä meren äärellä ei ole kylä, joka on rakennettu meren viereen. Paikka, josta joku lähtee ja johon joku jää vartioimaan sitä kohtaa, johon voi palata. Paikka, jossa meri ja maa jakavat elämän keskenään.