Jejun meri

Koko kuvapinta
on merta kuivan ruohon värissä.
Kaukana vasemmalla
pieni vene.
Oikealla, mustan niemen kärjessä,
seisoo hahmo.
Vene on pieni,
ja ihminen on pieni.
Niiden välissä
lepää meri loputtomana.
Jos kutsuu, kantaako ääni perille?
Tuuli vie äänen.
Jos heiluttaa kättä, näkyykö se?
Etäisyys pyyhkii eleen pois.
Mutta meri
ei ole vesi, joka erottaa nämä kaksi.
Sydän, joka katsoo lähteneen perään,
ja sydän, joka ei unohda, minne palata,
kohtaavat sillä leveällä vedellä.
Ettei voi koskettaa,
mutta on samassa meressä.
Se on tapa,
jolla tämä meri yhdistää.

Myös lähteneen ja jääneen välissä
lepää aina sellainen meri.