Keskipäivä

Aurinko on taivaalla, ja kuva on valoisa. Mutta tuuli on ankara. Puu kallistuu, ja olkikattoinen talo painuu matalaksi. Vanha mies kulkee eteenpäin kumarassa, sauvaansa nojaten. Se, että päivä on valoisa, ei tarkoita, että elämän taakat katoavat. Ihminen taipuu keskipäivän kirkkaassakin valossa. Toisten silmissä hyvä päivä saattaa olla hänelle vaikein kestää. Tuuli on vuodet, jotka työntävät ihmistä pois. Se on historia, jota ei voi väistää, ja paino, joka tulee jokaisen luo. Vanha mies ei taistele tuulta vastaan. Hän painuu matalaksi ja kulkee askel kerrallaan. Hän kumartuu, ettei kaatuisi, ja nojaa sauvaan, ettei pysähtyisi. Kestäminen ei ole tuulettoman päivän odottamista, vaan kulkemista tuulessa eksymättä omalta tieltään.

Hän kulkee tänäänkin. Keskipäivän aurinko loistaa kirkkaana hänen kumaran selkänsä yllä.