Hallasan

Koko kuvapinta on keltainen. Ylhäällä riippuu aurinko kuin pyöreä rengas, ja sen alla vuorenharjanteet lepäävät päällekkäin muutamana mustana viivana. Se on Hallasan-vuori. Huippujen korkeutta tai laaksojen syvyyttä hän ei maalannut tarkasti. Vaikkei vuorta maalaisi kokonaan, se seisoo kokonaisena. Mäen alla olkikattoinen talo painautuu matalaksi, ja kivimuuri kiertää sen. Edessä seisovat hevonen ja köyryselkäinen hahmo. Hän ei selittänyt Jejua. Hän veti vain yhden viivan siihen, mistä tuuli oli kulkenut. Vaikka ihmistä ei ole maalattu tarkasti, näkyvät päivät, jotka hän on kestänyt. Hevonen painaa päänsä, ihminen taivuttaa selkänsä, ja olkikattoinen talo painuu vielä matalammaksi ja ottaa tuulen vastaan. Matalat asiat pysyvät toistensa vierellä, kukin omalla tavallaan taipuneena. Vain vuori ei taivu. Se oli samalla paikalla tuhat vuotta sitten ja on siinä tänäänkin. Taipuneet elävät nojaten sen suureen hiljaisuuteen. Täällä maisema ei ole tausta ihmisen takana. Se on ryhti, jolla ihminen on elänyt.