Trooppinen aurinko

Keltaisen kuvapinnan keskellä seisoo korkea mänty. Sen viereisellä rinteellä häämöttää hevonen. Kaukana taivaanrannassa kelluu pieni vene.

Joku kutsui tätä keltaista kotiseutuväriksi. Koska se esitti Jejua, sitä pidettiin kotiseututaiteena. Mutta tämä väri ei jää yhden seudun tutuksi, rakkaaksi sävyksi.

Auringon haalistama, tuulessa pitkään kuivunut väri. Ei vastamaalattu vaan pitkään elänyt väri. Sellainen on koko kesän pellolla työskennelleen kämmenselkä, sellainen merituulen kuluttama kynnys.

Se on pienen saaren keltainen, mutta siinä ei pala paikallisväri vaan kestämisen aika. Ennen kuin Byun Shi-jin keltainen on maiseman väri, se on elämän kulumisesta syntynyt väri.

Siksi sen edessä jokainen muistaa oman kestämänsä ajan. Sekin, joka ei tunne Jejua, jää pitkäksi aikaa tämän keltaisen eteen.