Taifuuni

Valkoiset aallot lyövät leveälle merelle. Musta jyrkänne työntää päänsä kohti merta, ja sen ylärinteellä seisovat hevonen ja puut rivissä. Kallioiden välistä valuu alas valkoinen vesijuova, ja kaukana kohoaa matalana Hallasan. Oikealla veden äärellä istuu hahmo, pienenä ja kyyryssä. Tuulen edessä on kaksi tietä. Asettua vastaan tai kulkea mukana. Se, mikä seisoo suorimpana, katkeaa ensin. Harjanteen puut painuvat makuulle yhdessä tuulen kanssa. Ne eivät häviä, vaan valitsevat elämisen. Samoin kyyristynyt ihminen. Kyyristyminen ei ole häpeällinen asento. Suuri puu katkeaa, mutta kyyristynyt jää eloon. Kestäminen ei ole tuulen voittamista, vaan taipumista sen mukana, juuri sen verran, ettei katkea.

Niin taipuen ne lopulta jäävät.