Taifuuni

Ylhäällä raskas viiva jakaa taivaan ja meren. Sen yläpuolella lepää pieni vene. Alhaalla matala olkikattoinen talo ja hevonen pää painuksissa. Tuuli on jo mennyt ohi. Kuva on hiljainen. Mutta tuulen lakaisemassa ruohossa, painuneessa katossa, taipuneessa selässä muisto pysyy. Hiljaisuus ei vielä ole toipumista. Se, ettei näy, ei tarkoita, että jäljet ovat umpeutuneet. Ihmisen ruumis ei ole toisenlainen. Myrskyn jälkeenkin tuuli jää johonkin kohtaan ruumista. Kuin mitään ei olisi tapahtunut seisovan ihmisen selkä kertoo itse asiassa kaikkein eniten. Tuuli katoaa, mutta paikka, joka sen kesti, muistaa kauan.