Tuuli ja aallot

Aallot ovat korkeat, ja tuuli on ankara. Olkikattoinen talo painuu matalammaksi, puu menettää oksiaan, ja hevonen painaa päänsä. Jokainen menetti jotakin. Katon korkeuden, yhden oksan, pään suoruuden. Mutta kaikki on yhä paikallaan. Kestäminen ei ole seisomista ilman haavoja. Se on itsensä antamista vähä vähältä, ja silti lopulta katoamatta olemista.

Sellaiset ovat pitkään eläneen ihmisen kasvot. Niissä on menetyksen jälkiä, ja jälkien välissä on yhä tuo ihminen.