In memoriam

Keltaisen taivaan alla olkikattoinen talo, puu, hevonen ja ihminen pysyvät samassa paikassa.

Talo on matala. Jejun tuuli lyö korkeita asioita, joten talo painautuu lähelle maata. Se ei hallitse, vaan asettuu suojaan.

Köyryselkäinen ihminen viipyy kauan kivimuurin sisällä. Muuri ei pysäytä tuulta. Se päästää tuulen raoistaan läpi eikä siksi sorru.

Kuvankaan ihminen ei ota paikkaa haltuunsa. Hänestä tulee sen osa. Asuminen ei ole elämän paikka, vaan tapa kestää maailmaa.

Näin luettuna teoksen nimikin näyttäytyy uudelleen. Jäädä samaan asentoon siihen, missä lähtenyt kerran viipyi. Ehkä juuri sitä on muistaminen.