Kyntö

Peltojen ylle leviää punainen aurinko epäselvänä. Sen alla kuivat oksat seisovat yhdessä rivissä. Ihminen ja härkä lepäävät mullan värissä ja näyttävät yhdeltä ruumiilta maan kanssa. Ei voi erottaa, kuka kyntää ja ketä vedetään. Molemmat kyntävät samaa päivää. Tässä yhdessä näkymässä ovat kaikki tähän asti nähdyt värit. Väri, joka ei kuollut vaan kesti. Väri, josta ei tullut multaa vaan aikaa. Väri, joka näyttää kadonneelta ja hengittää silti loppuun asti. Se on väri, jonka tällä maalla kauan kestänyt on lopulta saanut. Kuivan ruohon väri on elävä väri, joka jää jäljelle vielä senkin jälkeen, kun elämä on kauan kestänyt.