Varikset kivimuurilla

Kivimuurilla
varikset ovat kokoontuneet.
Kun katsoo hiljaa kivihautaa niiden edessä,
se näyttää ihmisiltä, jotka istuvat kyyryssä.
Olka olkaa vasten,
päät painuksissa,
yhteen käpertyneinä.
Kaukana merellä
kelluu vene.
Linnut voivat lentää,
mutta kiviksi muuttuneet ihmiset
eivät voi jättää paikkaansa.
Odottivatko he niin kauan,
että ihmisistä tuli kiviä?
Ovatko jäljelle jääneet, toisiinsa nojaten,
odottaessaan sitä yhtä, joka lähti,
jähmettyneet kuin yhdeksi haudaksi?
Vene on kaukana,
ja odotus jää maalle.
Kivihauta ei ole kuollutta kiveä.
Se on niiden ihmisten hahmo,
jotka odottivat palaamatonta,
kunnes menettivät sanansa.

Tänäänkin kivi
on samalla paikalla.