Syventyminen

Hän ei katso merta, ei aurinkoa, ei hevosta vierellään. Hän on syvällä siinä maailmassa, jota pitää käsissään. Olipa maailma miten suuri tahansa, hänelle riittää pieni maapala puun alla. Kukaan ei kutsu häntä, ja siksi hän saa viipyä kokonaan. Hevonen tekee omansa, vene omansa, aurinko omansa. Ne eivät kosketa toisiaan eivätkä siksi häiritse toisiaan. Rauha oli se valo, joka laskeutuu hiljaa tyhjälle maankaistaleelle, jossa ei ole ketään — sen jälkeen kun on etääntynyt, tyhjentynyt ja vetäytynyt. Vaikka aurinko kallistuu, hän ei nouse. Ikään kuin maailma saisi unohtaa hänet.

Unohdettu paikka oli hänelle kaikkein valoisin.