Huojuva ruuhi

Meri kuivan ruohon värissä kallistuu yli koko kuvapinnan. Kaukana vasemmalla keinuu pieni vene kuin piste. Mutta ei vain vene huoju. Mustat aallot huojuvat, olkikattoinen talo mäellä huojuu, ja hevosen ja ihmisen sydän huojuu samassa tuulessa. Vene on merellä. Ihminen ja hevonen ovat maalla. He ovat eri paikoissa, mutta samassa levottomuudessa. Ihminen ei voi tarttua veneeseen, eikä hevonen voi pysäyttää sen huojuntaa. Mitään ei voi tehdä. Siksi jää yksi teko. Katsoa. Olkikattoinen talo painuu matalaksi, hevonen asettuu ihmisen viereen, eikä ihminen lopultakaan käännä katsettaan merestä. Kestäminen ei ole seisomista huojumatta. Se on kaukaisen olennon huojunnan kantamista omassa sydämessään, ja loppuun asti katseen pitämistä. Keinuva pieni vene on pieni vene merellä ja samalla elämä, joka huojuu ihmisen sisällä. Maailma on suuri, ja vene on pieni. Mutta sen yhden pienen olennon tähden kaikki maalla pidättää hiljaa henkeään.